MTV Media ja Elisa kehittävät yhteistyössä uusia sisältöjä ja palveluja tulevaisuuden televisionkatseluun. Ensimmäinen osoitus yhteistyöstä on F1-kauden alussa lanseerattava, kansainvälisesti ainutlaatuinen MTV Median Formula 1 -sisältökokonaisuus.
Se merkitsee Elisa Viihteen käyttäjille laadukkaampaa kuvaa sekä monipuolisempia mahdollisuuksia F1-kisojen seuraamiseen.Formula 1 -sisältökokonaisuus on alkavalla F1-kaudella saatavilla MTV 3 Katsomon lisäksi ainoastaan Elisa Viihteestä. Lisäksi Elisa Viihteen asiakkaat voivat katsoa Suomen suosituimman kaupallisen nettitelevision , MTV3 Katsomon, sisältöjä omasta televisiostaan vielä ennen kesää.
Elisa Viihteen katsojat voivat seurata F1-kisaviikonloppujen tapahtumia haluamallaan tavalla. Kaukosäätimen avulla televisioon voi valita katsottavaksi varsinaisen lähetyksen lisäksi mm. erillisen näkymän in-car kameran avulla, reaaliaikaisen ratainformaation tai vaikka tarkat tiedot kunkin kuljettajan kierrosajoista. Ensimmäisiä F1-kilpailuja Elisa Viihteestä pääsee seuraamaan huhtikuussa.
- Nyt solmitun yhteistyön kautta molemmat osapuolet pyrkivät panostamaan tulevaisuuden television ja sen palvelujen kehitystoimintaan tavalla, jota ei ole ennen nähty. Luvassa on rikkaampaa ja monipuolisempaa sisältöä ja katselusta voi nauttia silloin kun itse haluaa. Formula 1 ilmiönä tarjoaa osapuolille loistavat mahdollisuudet esitellä uusia ajatuksia netin kautta jaeltavaan televisiosisältöön, MTV Median Head of Pay-TV Juha Mustonen kertoo.
- Tämä on upea lisä Elisa Viihteen asiakkaille. Elisa on edelläkävijä iptv-palveluissa, ja haluamme tuoda asiakkaillemme ainutlaatuisia, täysin uudenlaisia palveluominaisuuksia. Uskomme, että uusilla palveluilla saadaan rakennettua entistä viihdyttävämpiä ja moniulotteisimpia kokemuksia ja mahdollisuus entistä elämyksellisempään televisionkatseluun, Elisan palvelujohtaja Kirsi Valtari toteaa.

Uutisesta ei yhtään kommenttia