Helsingissä tähtien moottoriurheilu­tapahtuma elokuussa (12.03.)

Maailman moottoriurheilutähdet saapuvat Suomeen 7-8.8. kamppailemaan paremmuudestaan Helsinkiin rakennetulle moottoristadionille. Viikonlopun aikana yli 25 moottoriurheilutähteä eri lajeista ajavat kolmella eri kilpa-autolla.

Nopeimmat kuljettajat selviytyvät sunnuntaina ajettavaan grande-finaaliin.

Norjanlaiset veljekset rallipuolelta Petter ja Henning Solberg tulevat puolustamaan oman maansa kunniaa, kun taas Virosta vieraaksi tulee Jyväskylän MM-rallinkin voittanut Markko Märtin. Sinikeltaisia värejä Ruotsista puolustaa Patrik Sandell. Mukana menossa myös Fordin tallipäällikkö Malcolm Wilsonin poika Matthew Wilson. Suomen ykköskentällinen muita maita vastaan on varmasti vireessä, koska Mikko Hirvosen ja Mika Kallion lisäksi taisteluun osallistuu liuta Suomalaisia Tähtikuljettajia.

- Mahtavaa saada tällainen tapahtuma vihdoin Suomeen. Näyttää siltä, että paikalle saadaan koko moottoriurheilun parhaimmisto ajamaan, joten luvassa on varmasti huippujännittävä kilpailu, kertoo Mikko Hirvonen.

Moottoriurheilutähdet ajavat viikonlopun aikana KTM X-Bow, Legends ja Bullspeedin Cross-karteilla. Kilpailu käydään kaksintaisteluna vierekkäisillä radoilla. Loput tähtikuljettajista paljastetaan pikkuhiljaa ennen tapahtumaa.

Sport Content

Lukijoiden kommentit uutisesta (0 viestiä):
Uutisesta ei yhtään kommenttia