Lewis Hamilton saavutti ensimmäisen voittonsa Span radalta hallittuaan hermonsa vaikeassa sadekisassa. Vuonna 2008 Hamilton oli jo juhlinut korkeimmalla korokkeella Spassa, mutta kisan jälkeen hän menetti voittonsa mutkan oikaisun takia.
- Tämä oli hieno revanssi siitä, sanoi Hamilton lehdistötilaisuudessa kahden vuoden takaisista tapahtumista.
Hamilton oli voitostaan todella helpottunut oltuaan vähällä ajaa ulos, kun sade alkoi kymmenen kierrosta ennen loppua.
- Tällaisissa oloissa on hyvin vaikeaa arvioida jarrutuksia. Ajauduin hiekalle, mutta onneksi pystyin jatkamaan. Kisa oli hyvin vaikea ja tällaisen kisan voittaminen on erittäin palkitsevaa. Talli teki loistavaa työtä jälleen kerran ja pysähdykset onnistuivat erinomaisesti, kertoi Hamilton.
Voittonsa myötä Hamilton nousi MM-sarjan kärkipaikalle Mark Webberin edelle eron ollessa kolme pistettä.
Sport Content

Uutisesta ei yhtään kommenttia