Pakeni Ruotsin poliisia Suomeen, ajoi heti Suomessa ulos (04.09.)

Ylitorniolla sattui liikenneonnettomuus 04.09.2010 noin kello 03.30 aikaan. Ruotsin poliisi oli pyrkinyt pysäyttämään ajoneuvon Övertorneåssa Ruotsin puolella tarkastusta varten. Ajoneuvon kuljettaja ei ollut pysähtynyt vaan pyrki pakoon Suomen puolelle.

Kuljettaja oli ylittänyt valtakunnan rajan Aavasaksan kohdalta ja menettänyt ajoneuvonsa hallinnan välittömästi Suomen puolelle päästyään Kilpisjärventien risteyksessä. Ajoneuvo vaurioitui tapahtuman yhteydessä pahoin. Ajoneuvon kuljettaja on toimitettu paikalta sairaalahoitoon.

Esitutkinnassa saatujen alustavien tietojen perusteella kuljettajaa epäillään ainakin törkeästä rattijuopumuksesta sekä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

 Poliisi

Lukijoiden kommentit uutisesta (0 viestiä):
Uutisesta ei yhtään kommenttia