Mika Ahola ajoi voittoon varmistelematta (04.09.)

Mika Ahola ei aio jättää mitään sattuman varaan matkalla enduromoottoripyöräilyn neljänteen peräkkäiseen maailmanmestaruuteen. Kaiken peliin pistänyt Ahola oli Turkin MM-osakilpailun avauspäivän nopein kuljettaja lyötyään espanjalaisen Ivan Cervantesin niukasti 4,06 sekunnilla. Hondalla 2-luokassa huimisteleva Ahola johtaa MM-sarjaa jo 33 pisteellä, kun kaudesta on jäljellä enää kolme kisapäivää.

- Minun ei tarvitsisi enää voittaa kisoja, mutta tämäkin ja jo liiankin tapahtumarikas päivä oli tosiaankin kaikkea muuta kuin varmistelua. Ehdottomasti kauden tärkein maaliintuloni ja tein sen kaiken lisäksi vielä verissäpäin, huokaili Ahola.

Aholan leuka aukesi kireällä siirtymällä, jossa hänen loikkansa päättyi kiveen.

- Tangossa kiinni ollut käteni iski lujaa leukaani. Hyvä, että en tyrmännyt itseäni.

Turkissa ajetaan kautta aikojen ensimmäisen kerran MM-pisteistä ja järjestelyt eivät yllä ainakaan kaikilta osin sarjan edellyttämälle tasolle.

- Annan järjestäjille ison miinuksen reitin merkkaamisesta, mistä heillä ei ole mitään hajua. Siirtymät menevät kireiksi lukuisten harhaanajojen vuoksi.

Kolhuja kokenut Ahola koki piinavimmat kauhunhetkensä tosin jo ensimmäisen kierroksen crossitestillä, jonka yhteen hyppyriin hän oli katsonut valmiiksi suoran ajolinjan.

- Edellä ajaneet hämäsivät kuitenkin minut jäljillään. Ylipitkä hyppyni laskeutui radan ulkopuolelle ojaan, mutta pysyin kuin ihmeen kaupalla pystyssä. Sydän oli kurkussa, mielessä kävi jo sairaala ja se, että tähän se Aholan MM-kausi nyt päättyi.

Onni onnettomuudessa, että näin ei käynyt. Kausi jatkuu yhä kiivaana Aholan tukevasta pistejohdosta huolimatta. KTM:ää piiskaava Cervantes on päättänyt tehdä suomalaisen olon mahdollisimman tukalaksi.

- Cervantes ei ole suinkaan vielä lyöty. Päinvastoin, hän ajaa tosi hyvin ja jopa paremmin kuin alkukaudella. Nyt Ivanilta kulkee avauspäiväkin, kuten nyt nähtiin.

Irtokivet tekevät Fethiyen hitaasta ja sekavastakin reitistä todella haastavan.

- Liukasta, älyttömän liukasta. Pyöräni oli vielä ensimmäisellä kierroksella tehoalueeltaan liian aggressiivinen. Sain säädettyä pyörän rauhallisemmaksi ja sen myötä myös pito parani, kertoi Ahola.

Luokan muista suomalaiskuljettajista Juha Salminen ajoi Husqvarnalla kuudenneksi, hänen tiimikaverinsa Marko Tarkkala 13:nneksi ja Husabergilla kilpaileva Valtteri Salonen 14:nneksi. Heistä vain Salminen pystyi pitämään eron Aholaan alle minuutissa.

Kauden kolmanneksi viimeinen osakilpailu ajetaan sunnuntaina Fethiyessa.

Fethiye, Turkki. Enduromoottoripyöräilyn MM-sarjan 13/16 osakilpailu, luokka 2:

1) Mika Ahola Suomi, Honda 40.11,05, 2) Ivan Cervantes Espanja, KTM + 4,06 sekuntia jäljessä, 3) Thomas Oldrati Italia, KTM + 20,78, 4) Marc Bourgeois Ranska, Husqvarna + 40,05, 5) Oscar Balletti Italia, Honda + 40,57, 6) Juha Salminen BMW-Husqvarna + 58,38, ...13) Marko Tarkkala Suomi, BMW-Husqvarna + 2.29,84, 14) Valtteri Salonen Suomi, Husaberg + 2.54,97.

MM-pistetilanne: 1) Ahola 313, 2) Cervantes 280, 3) Oldrati 227, 4) Pierre Renet Ranska, KTM 223, 5) Joakim Ljunggren Ruotsi, Husaberg 187, 6) Balletti 151, ...8) Tarkkala 138, 9) Salminen 131, 11) Salonen 125.

Seuraava osakilpailu: 5.9. Fethiye, Turkki.

Sport Content

Lukijoiden kommentit uutisesta (0 viestiä):
Uutisesta ei yhtään kommenttia