Tällä kaudella kaksi MM-rallia voittanut Jari-Matti Latvala suuntaa Japanin ralliin toiveikkaana. Fordin kisaennakossa töysäläinen kertoo pitävänsä palkintosijaa mahdollisena.
- Tämäntyyppisillä teillä itseluottamukseni on korkeimmillaan ja haluan taistella palkintosijasta. Nopeuteni oli hyvällä tasolla, kun voitin Suomessa ja tällaisissa olosuhteissa Focus RS WRC on kilpailukykyinen, joten olen luottavainen, että sijoittuminen kolmen joukkoon on mahdollista, kertoo Latvala.
Renkaiden suhteen Latvala ei ole huolissaan, vaikka lämpimämpi sää tuo Pirellin renkaille ongelmia. Latvala muistuttaa tien pintojen olevan Japanissa pehmeämpiä ja erikoiskokeet ovat melko lyhyitä, joten huoleen ei ole aihetta.
Tällä kaudella Latvala on voittanut Suomen rallin lisäksi Uuden-Seelannin rallin. MM-pisteissä hän on kolmantena ja mestaruuteen hänellä on vielä teoreettiset mahdollisuudet.
Sport Content

Uutisesta ei yhtään kommenttia