Matias Laineelle kauden paras sijoitus Brands Hatchissa (05.09.)

Matias Laine ylsi kauden parhaaseen sijoitukseensa ajamalla kuudenneksi Formula 3 Eurosarjan Brands Hatchin osakilpailussa sunnuntaina. Laine starttasi kisaan 10:nnestä lähtöruudusta ja onnistui ohituksessa jo ensimmäisessä mutkassa.

- Startti oli hyvä ja painoin riskillä ensimmäiseen mutkaan. Pääsin siinä ohi Mäestä ja Mortarasta. Yritin heti myös Vanthoorista ohi, mutta samalla Sims pääsi meikäläisestä ohi. Pääsin pian kuitenkin uudelleen ohi Simsistä. Siinä oli aika paljon tilanteita, Laine kertasi kisan alkukierroksen tapahtumia.

Saksalaisen Motopark Academyn joensuulaiskuljettaja jatkoi vahvaa menoaan ja pystyi ohittamaan lauantain kisan kakkosen Laurens Vanthoorin. Laine kävi tiukan taistelun kuudennesta sijasta belgialaisen kanssa. Vanthoor roikkui puolet 55 kierroksen kisasta kiinni Laineen auton takasiivekkeessä, mutta ei onnistunut kuittaamaan Laineen ohitusta.

- Vanthoor ajoi yhden mutkan leveäksi, jolloin pääsin sisäkautta ohi. Auto toimi hyvin ja pystyin vastaamaan Vanthoorin ohitusyrityksiin. Tästä kisasta jäi hyvä maku, mutta ekan kisan starttiongelmat harmittavat. Ilman niitä olisi tulos voinut olla vielä paljon parempi, yhden pisteen kuitannut Laine sanoi.

Viikonlopun ensimmäisen kisassa Laineen starttiongelmien syyksi osoittautui jumittunut jarruvaijeri, joka esti jarrun vapautumisen. Tästä syystä Laineen auto hyytyi starttihetkellä paikalleen ja "Matso" menetti kolme sijaa jo lähtöviivalla.

- Jarruvika todennäköisesti pudotti meikäläisen kahdeksan parhaan joukosta lauantaina. Ilman harmittavaa vikaa lähtöpaikka olisi voinut tänään olla vaikka paalulla. Siitä olisi ollut mahdollisuudet vaikka mihin, Laine uskoi.

Kilpailun voittoon ajoi Laineen tallikaveri Antonio Felix da Costa, joka sijoittui kahdeksanneksi lauantaina. Käännetty lähtöjärjestys toi hänelle paalupaikan sunnuntain kilpailuun, jossa hän oli ykkönen. Saman tempun Felix da Costa teki edellisessä osakilpailussa Zandvoortissa. ART Grand Prixin Valtteri Bottas oli neljäs ja Motopark Acedemy -tallissa Laineen ja Felix da Costan tavoin ajava Mika Mäki yhdeksäs.

Formula 3 Eurosarjan viimeistä edellinen osakilpailu ajetaan Saksan Oscherslebenissä kahden viikon kuluttua.

 

Muut aiheeseen liittyvät artikkelit
Lukijoiden kommentit uutisesta (0 viestiä):
Uutisesta ei yhtään kommenttia