Fernando Alonson mestaruus­haaveille kuolinisku keskiviikkona? (07.09.)

Fernando Alonson haaveet F1-maailmanmestaruudesta saattavat saada kuoliniskunsa Pariisissa keskiviikkona, uutisoi Daily Mail -lehti verkkosivuillaan.

Kansainvälisen autoliiton FIA:n moottoriurheilun maailmanneuvosto päättää keskiviikkona, rankaiseeko se Ferrari-kuskeja Saksan GP:n tallimääräysjupakasta. Ferrari käski toista kuskiaan Felipe Massaa päästämään tallikaverinsa Alonson ohitseen Saksassa, vaikka lajin säännöt kieltävät tallimääräykset.

Ferrari sai jo 100 000 dollarin sakon, mutta Daily Mailin mielestä italialaisvalmistajalta pitää ottaa pois myös MM-pisteitä. Lehti muistutti, että Massa sai kisainsinööriltään Rob Smedleyltä selvän käskyn päästää Alonso ohitseen.

- Mistään ei voi tietää, mitä maailmanneuvosto tulee tekemään. Jos se ei ota pois Ferrarin ja sen kuskien pisteitä, FIA voi yhtä hyvin repiä oman sääntökirjansa. Pelkkä sakko tarkoittaisi sitä, että rikkaat Formula 1 -tallit voisivat valita autojensa järjestyksen rangaistuksetta, Daily Mail kertoi.

Daily Mail muistutti samalla, että FIA:n nykyinen puheenjohtaja Jean Todt kikkaili vuonna 2002 Ferrarin tallipäällikkönä sillä seurauksella, että autoliitto kielsi tallimääräykset. Jos FIA ei rankaise Ferrari-kuskeja, voidaan sitä taas syyttää italialaistiimin suosimisesta, lehti spekuloi.

Alonso majailee MM-sarjassa viidentenä ja Massa kuudentena. Kärjessä on McLarenin Lewis Hamilton.

*********************

Lukijoiden kommentit uutisesta (0 viestiä):
Uutisesta ei yhtään kommenttia