Vakava onnettomuus Tunturirallin nuotituksessa (25.01.)

Kemijärvellä kaksi autoa ajoivat nokkakolarin. Toinen autoista oli tekemässä nuotitusta Tunturirallia varten.

Henkilöautot törmäsivät voimakkaasti vastakkain paikassa, jossa näkyvyys on rajoittunut mäenharjanteen, kaarteen ja lumivallien vuoksi. Ajoneuvot vaurioituivat ja Reinikanperän suunnasta tulleen ajoneuvon kuljettaja loukkaantui vakavasti jäädessään puristuksiin ajoneuvonsa rakenteisiin. Myös matkustajana ollut henkilö loukkaantui.

Myös toisen osapuolen kuljettaja ja matkustaja toimitettiin tarkastukseen Lapin keskussairaalaan.

Pelastuslaitos joutui leikkaamaan auton rakenteita, jotta puristuksiin jäänyt mieshenkilö saatiin irroitettua ja toimitettua Rajan helikopterilla keskussairaalaan. Toisen ajoneuvon miehet olivat suorittamassa rallliin liittyvää nuotitusta.

Törmäyspaikka on Kemijärvellä, Raajärventieltä noin 1 km Hankikosken suuntaan (Tunturirallin EK3 Hanhikoski alkupää).

Onnettomuuspaikalle hälytetty poliisipartio sai häken kautta tapahtumapaikaksi ko. rallireitin Hanhikosken puoleisen pään, jonne partio ehti ennen kuin tuli tieto tapahtumapaikan olevankin Raajärventien läheisyydessä.

Partio ajoi ko. yleiseen liikenteeseen tarkoitettua tieuraa kohti onnettomuuspaikkaa, kun vastaan tuli ralliin liittyvää nuotitusta tekevä maasturiajoneuvo ja kapealla tieosuudella molemmat pyrkivät väistämään mahdollisimman paljon oikealle, mutta siitä huolimatta maasturi kääntyi ajoradalla poikittain ja törmäsi poliisiauton vasempaan etukulmaan - ajoneuvot vaurioituivat- ei henkilövahinkoja.

Ko. tehtävän hälytyksen alkuvaiheessa tapahtui myös liikennevahinko, jossa Sodankyläntien ja Rovaniementien risteyksessä ulkomaalaisen henkilöauton kuljettaja väisti pelastuslaitoksen ajoneuvoa seurauksin, että törmäsi pylvääseen. Ei henkilövahinkoja.

Poliisi

****************************************************************************
Osallistu tästä AutoTodayn lukijakyselyyn, voita hienoja palkintoja!
****************************************************************************

Muut aiheeseen liittyvät artikkelit
Lukijoiden kommentit uutisesta (0 viestiä):
Uutisesta ei yhtään kommenttia