Lotuksen F1-tallin omistajiin lukeutuva Gerard Lopez on ilmoittanut tiimin tavoitteen tulevaksi kaudeksi. Lotus tähtää Kimi Räikkösen ja Romain Grosjeanin suorituksilla neljänneksi valmistajien MM-sarjassa.
Viime kaudella talli oli viides, joten pientä petrausta tarvitaan.
- Me yritämme saada aikaan vahvan auton. Meillä on vahvat kuskit, joista toinen on ex-mestari. Yritämme tuoda automme taas etujoukkoihin. Neljäs tila voisi olla järkevä tavoite täksi kaudeksi, Lopez sanoi Lotuksen uuden E20-auton esittelytilaisuudessa Autosportin mukaan.
Kausilla 2005 ja 2006 Lotus (silloinen Renault) vei nimiinsä valmistajien ja kuljettajien MM-tittelin. Ranskalaistiimi tähtää pitkällä projektilla takaisin kärkeen. Vuosi 2012 vielä rakennetaan ja kehitetään tallia, mutta vuosina 2013 ja 2014 Lotus tavoittelee tallipomo Eric Boullierin mukaan isoja asioita.
- Meillä on vahva sitoutuminen meidän osakkeenomistajille ja olemme heille kertoneet, että haluamme olla taas kärkitiimi. Vuosi 2012 on meidän viimeinen virittelyvuosi, jotta olemme 2013 täysin valmiita ja toimintakykyisiä kunnianhimoisen suunnitelmamme suhteen, Boullier toteaa.
Sport Content

Uutisesta ei yhtään kommenttia