Ohessa pieni kuvakatsaus siitä, mitä GM:n osastolla oli tarjolla Geneven autonäyttelyssä.
MSN Autos -sivusto on koonnut pienen kuvakatsauksen Detroitin autonäyttelyn mielenkiintoisista urheiluautoista.
MSN Autos -sivusto on koonnut pienen kuvakatsauksen GM:n Detroitin uutuuksista.
MSN Autos -sivusto on koonnut näyttävän kuvakatsauksen Los Angelesin autonäyttelyn huipputuotteista.
Amerikkalainen autoteollisuus on melkoisessa myllerryksessä. Kuitenkin on hyvä muistaa, että Yhdysvaltojen autoteollisuus on kuitenkin ollut ja on edelleenkin yksi autoistumisen kulmakiviä.
Tekniikan Maailma keräsi perinteiseen tapaan kokoon vuoden 2008 uutuussadon ja testasi sen perusteellisesti. Testin päätteeksi parhaaksi talviautoksi valittiin Skoda Superb.
Yhdysvaltojen uuden presidentin Barack Obaman limusiini on julkistettu. Limusiini on merkiltään Cadillac ja aivan uutta tuotantoa.
Hyundai Genesis teki historiaa, kun se ensimmäisenä korealaisena autona valittiin Pohjois-Amerikan vuoden autoksi.
Kohta avautuu tämän vuoden Detroitin autonäyttely. MSN Autos -sivusto on koonnut lyhyen kuvakatsauksen viime vuoden Detroitin näyttelyn mielenkiintoisimmista autoista.