Tällä kertaa Meredes CL-sarjalle autolle tehty asvojenkohotus merkitsee myös suuria parannuksia polttoainetehokkuuteen ja ympäristöystävällisyyteen. Avain tähän on Mercedes-Benzin kehittämä BlueDirect-teknologia, jolla bensiinimoottorien kulutusta ja päästöjä on onnistuttu rajoittamaan merkittävästi.
Uudistuneen Mercedes-Benz Vianon kohonneen laatutason aistii paitsi auton ulkonäöstä niin erityisesti huikean parannuksen saavasta matkustamosta. Vianon ulkoinen muotoilu erottuu selvästi edeltävästä mallista muun muassa uusien ajovalojen ja uudelleen muotoillun takaosan ansiosta. Keulan muotoilu on saanut runsaasti vaikutteita Mercedes-Benzin henkilöautoista.
Mercedes-Benz Viton uusi sukupolvi osoittaa, millaisia pakettiautot voivat parhaimmillaan olla, kun käytössä on uusin teknologia ja riittävästi kunnianhimoa. Uuden Viton uudet moottorit ovat taloudellisia ja erittäin suorituskykyisiä. Euro 5-normit täyttävien moottorien lisääntyneestä tehosta ja vääntömomentista huolimatta kulutuslukemat ovat kuitenkin laskeneet parhaimmillaan jopa 15 prosenttia edeltäviin voimanlähteisiin verrattuina.
Autoiluun haetaan ympäristöystävällisempiä ratkaisuja. Sähköautot ovat vasta tulossa, eikä niiden lopullisesta läpimurrosta ole vielä varmuutta. Mutta muita ympäristöystävällisiä ratkaisuja on jo olemassa. Yksi vaihtoehto on maakaasuauto. Kokeilimme Mercedes-Benzin mallia B 180 NGT, joka toimii sekä bensiinillä että maakaasulla.
Mercedes Benz uudisti yhden tärkeimmistä mallisarjoistaan viime keväänä, nimittäin E-sarjan. Uusi E on trendikkän kulmikas ulkoa ja selkeän asiallinen sisältä. E-sarjalaiseen on tarjolla yhdeksän eri moottorivaihtoehtoa, joista ajoimme toiseksi tehokkaimman dieselin mallimerkinnältään E 250 CDI.