Lotus-tallin Jarno Trulli kertoi torstaina Barcelonassa Autosportille, että vasta Barcelonan kisasta alkaen Lotuksen autolla on mahdollista kilpailla kunnolla. Alkukauden kisoissa Lotuksella hävittiin kärjelle neljä sekuntia kierroksella, mutta nyt autossa on mukana merkittäviä uudistuksia.
Heikki Kovalainen ei ole kyennyt taistelemaan F1-sarjassa tällä kaudella pisteistä hänen Lotus-autonsa ollessa armottoman kilpailukyvytön. Kierroksella Kovalainen on hävinnyt kärjelle noin neljällä sekunnilla.
Heikki Kovalainen ei ajanut Malesian GP:n ensimmäisessä harjoituksessa. Sopimuksen mukaan malesialainen Fairuz Fauzy saa ajaa Lotusta kisaviikonloppujen perjantain harjoituksissa ja Malesiassa Kovalainen joutui tekemään Fauzylle tilaa.
Lotuksen F1-tallin johtaja Tony Fernandes kertoo Autosportin haastattelussa tallin tavoittelevan nousua viiden parhaan tallin joukkoon vuonna 2013. Fernandesin mielestä alku on ollut lupaava, vaikka eroa kärkeen onkin neljä sekuntia kierroksella.
Heikki Kovalainen putosi Melbournen F1-kisan aika-ajoissa odotetusti ensimmäisessä aika-ajojaksossa.
Lotuksen F1-tallin tekninen johtaja Mike Gascoyne kertoo Formule 1 Race Report-lehdelle, ettei Lotukselta ole realistista odottaa pisteitä.
Lotuksen suomalaiskuski Heikki Kovalaisen ensitestit uudella autolla alkoivat synkästi torstaina, kun mies ajoi kaiteeseen. Myös perjantaina suomalainen on ollut ongelmissa Jerezin radalla.
Lotus julkaisi perjantaina tulevan kauden menopelinsä. Tallin väreissä ajavat ensi kaudella Suomen Heikki Kovalainen sekä Italian Jarno Trulli.
Heikki Kovalaisen uusi työnantaja Lotus on asettanut tavoitteekseen olla paras uusista talleista alkavalla F1-kaudella.
Heikki Kovalainen joutui ottamaan F1-urallaan hieman takapakkia siirryttyään McLarenilta Lotukselle.
Formula ykkösten uuteen Lotus-talliin siirtynyt Jarno Trulli suhtautuu realistisesti ensi kauden mahdollisuuksiinsa Formula ykkösissä.
MSN Autos -sivusto on koonnut pienen kuvakatsauksen Detroitin autonäyttelyn mielenkiintoisista urheiluautoista.
Heikki Kovalainen ei usko uuden tallinsa Lotuksen korjaavan runsaasta menestyssatoa tulevalla F1-kaudella.
Lotus pääsee testaamaan F1-autoaan ensimmäistä kertaa radalla Espanjan Jerezissä, jossa järjestetään F1-testit 17. helmikuuta alkaen.
Heikki Kovalaisen sopimus Lotus F1 Racing -tallin kanssa julkistettiin maanantaina.
Lotuksen F1-talli julkistaa ensi kauden kuljettajansa huomenna.
Formula ykkösissä kilpaileva Force India-talli syyttää Motorsport Aktuell-lehden mukaan Lotusta kopioinnista.
Paluun F1-sarjaan ensi kaudella tekevän Lotuksen pääsuunnuttelija Mike Gascoyne on kiistänyt, että Jarno Trulli olisi tiimin ensisijainen kohde kuljettajamarkkinoilla.
Classic and Sports Car Magazine on valinnut maailman kauneimmat autot. Katso kuvat ja arvioi itse.