Kirjoittaja: AT, Kimmo Haimi
Ensimmäistä kertaa 2006 esitelty Suzuki SX4 mallisto kasvoi viime vuonna automaattivaihteisella versiolla. Automaattivaihteisto on tarjolla ainoastaan 1,6 Sedaniin paremman GLX-varustetason yhteydessä.
Defender on ulkomuodoltaan klassikko, jonka ikää satunnaisen katsojan saattaa olla vaikea arvioida. Defender on on ehkä paras maastoauto, jonka voi kaupasta ostaa, mutta silti suurin osa kuluttaa asfalttikatuja. Defenderiä on myös pidetty autona, jossa ei ole vikoja, mutta sitäkin enemmän ominaisuuksia.
Alkukesällä Suomeen saapunut uusi Mazda3 on järjestyksessään toinen Mazda3-nimeä kantava auto. Ensimmäinen versio Mazda3:sta korvasi kuusi vuotta sitten Mazda 323:n. Ensimmäisen sukupolven Mazda3:a myytiin Euroopassa lähes puoli miljoonaa ja koko maailmassa yli kaksi miljoonaa kappaletta. Lisäksi auto on saavuttanut yli 90 autoalan palkintoa. Nyt koeajossa olleelta uuden sukupolven Mazda3:lta voisi odottaa vähintään yhtä huimia lukuja.
Uuden Mazda6:n muotoilu on muuttunut linjakkaammaksi edelliseen versioon verrattuna. Mazda6:n muotoilun kerrotaan saaneen innoituksensa japanilaisesta estetiikasta, Yugenista. Yugen arvostaa enemmän ajatusten herättämistä kuin suoraa puhetta. Hienon muotoilun lisäksi Mazda on halunnnut tarjota matkustajille mahdollisimman rentouttavat oltavat sisätiloissa.
Honda Civic 5D:n ilmestyttyä teille auto herätti varmasti monenlaisia mielipiteitä etenkin ulkonäkönsä suhteen. Vuonna 2006 ilmestynyt ensimmäinen versio autosta uusittiin vuonna 2009. Uusitussa versiossa moottoreista on tehty taloudellisempia, varustelua on paranneltu ja ulkonäköä on päivitetty. Korin muotoilu on pysynyt kuitenkin ennallaan.
Keväällä 2009 Suomeen saapunut 308CC ei ole ensimmäinen Peugeotin valmistama Coupé Cabriolet -malli. Peugeotilla on ollut tarjota jo 1930-luvulla asiakkailleen tuon aikaisia Coupé Cabriolet -malleja, 401, 601 ja 402 Eclipse-malleja. 308CC:tä edeltäviä malleja ovat 2003 esitelty 307CC ja 2000 esitelty 206CC. Uudessa CC-versiossa tuntui olevan monta vuotta hiotut palaset kohdallaan.