Insignia on saanut laajaa tunnustusta. Myös AutoTodayn toimitus piti autosta. (Kuva: Timo Eskeli)
Opel Insignia Sports Tourer
Kirjoittaja: AT, Timo Eskeli
Opelin pelastaja (30.09.)

Opel Insignian neli- ja viisioviset korimallit esiteltiin ensi kertaa yleisölle heinäkuussa 2008 Lontoon autonäyttelyssä. Auto sai heti hyvän vastaanoton. Myöhemmin Insignia on myös menestynyt loistavasti testeissä ja arvioinneissa. Insignia valittiin mm. Vuoden Autoksi 2009.

Farmarimallit ovat Suomessa hyvin suosittuja. Esimerkiksi Insignian edeltäjän Vectran myynnistä farkut edustivat yli puolta. Siksi moni autonostaja on odottanut mielenkiinnolla Suomeen saapuvaa Insignian farmarimallia.

Opel Insignia Sports Tourer on muotoiltu ajan hengen mukaisesti erittäin virtaviivaiseksi. Auto näyttää todellista matalammalta. Perän ympäri pitkälle auton sivuille saakka kietoutuva tavaratilan luukku on laaja, mikä omalta osaltaan tekee auton kuormaamisesta helppoa.

Insignia Sports Tourerin ilmanvastuskerroin on saatu painettua alle Cd 0,30:n. Insignia Sports Tourer onkin Opelin kaikkien aikojen aerodynaamisin farmarimalli.

Hyvät sisätilat

Autossa on mainiot tilat viidelle matkustajalle, minkä lisäksi tavaratilaan mahtuu 540 litraa kuljetettavaa. Tavaratila on laajennettavissa takaistuinten selkänojat kaatamalla 1510 litraan. Etuistuinten selkänojaan mitattuna tavaratilan pituus on lähes kaksi metriä. Insignia Sports Tourerin akseliväli on sama 2,74 metriä kuin neli- ja viisiovisissa malleissa, mutta autolla on kokonaismittaa noin kahdeksan senttiä enemmän (4,91 m).

Sisätilat ovat pääpiirteittäin samanlaiset neli- ja viisiovisten versioiden kanssa. Pitkälle korkealla jatkuvan kattolinjan ansiosta Sports Tourerissa on takamatkustajille pääntilaa muita versioita enemmän.

Moottoreissa riittää vaihtoehtoja

Opel Insignian Sports Tourerin moottorivalikoima on laaja. Bensiinimoottoriksi on tarjolla ennestään tutut 1,6- ja 1,8-litraiset vapaasti hengittävät (85 kW ja 103 kW) sekä 2,0- ja 2,8-litraiset (162 kW ja 191 kW) turbomoottorit.

Dieselversiot ovat 2,0-litraisia CDTI-turbomoottoreita, tehoiltaan 81, 96 ja 118 kW sekä kahdella turboahtimella varustettu kaksilitrainen CDTI-moottori. Moottorin suurin teho on 140 kW (190 hv) ja vääntömomentti jopa 400 Nm/1500 r/min.

Koeajoautossamme on uusin 1,6-litrainen turbolla varustettu bensamoottori. Sen suurin teho on 132 kW (180 hv) ja vääntömomentti 230 Nm/2200 r/min, joka nousee tarvittaessa hetkellisesti 266 Nm:iin yliahtotoiminnon avulla. Ahtopaine kasvaa viiden sekunnin ajaksi 2,1 barista jopa 2,5 bariin.

Suorituskyvystään huolimatta Opelin 1,6-litrainen turbomoottori on vain 15 kiloa vapaasti hengittävää sisartaan painavampi. Sports Tourerin yhdistetty polttoaineenkulutus jää tällä moottorilla 7,9 litraan sadalla kilometrillä.

Hyvä varustetaso

Insignia Sports Tourer toimitetaan Suomeen Essentia-, Edition- ja Cosmo -varustetasoilla. Jo malliston aloittavan Essentian vakiovarustelu on kattava. Kaikkien versioiden turvavarusteluun kuuluvat muun muassa ajonvakautusjärjestelmä sisältäen TCPlus -luistonestojärjestelmän, etuturvavöiden voimanrajoittimet ja esikiristimet, lastenistuimen Isofix -kiinnikkeet takaistuimilla sekä kuusi turvatyynyä.

Lisävarusteena autoon on saatavana muun muassa Opel Eye -järjestelmä, joka varoittaa tahattomasta kaistanvaihdosta sekä näyttää voimassa olevat nopeusrajoitukset ja varoitusmerkit mittaristossa.

Tarjolla on myös olosuhteisiin mukautuvat etuvalot (AFL+), jotka toimivat Opel Eye -järjestelmän ohjaamana. Pimeällä kaukovalot kytkeytyvät automaattisesti päälle kun tilanne niin vaatii ja ne vaihtuvat takaisin lähivaloille järjestelmän havaittua vastaantulijan. AFL+ -ajovalojärjestelmässä on yhteensä yhdeksän eri toimintamallia, joista se automaattisesti käyttää parhaiten nopeuteen, paikkaan ja ajo-olosuhteisiin soveltuvaa toimintatapaa.

Opelin FlexRide -alusta, joka kuuluu 2.0 CDTI BiTurbon sekä 2.8 Turbo ECOTEC-moottoreiden yhteydessä vakiovarusteisiin, antaa kuljettajalle mahdollisuuden valita napinpainalluksella kolmesta jousituksen esivalinnasta joko normaalin, urheilullisen tai mukavuusohjelman.

Ajossa koettua

Vaikka moottori on kuutiotilavuudeltaan pieni, tuntuu siinä olevan potkua mukavasti. Erityisesti pienellä kuormalla auto lähtee asiallisesti liikkeelle.

Kuorman lisääntyessä kone vaatii tarkempaa kierroslukualuetta. Turbon mukaan tulon tuntee ja kone vaatii kierroksia vetääkseen kunnolla.

Insignia on tukeva ajettava, oli kuormaa sitten vähemmän tai enemmän. Myöskään nopeuden kasvaessa auto ei muutu epävakaaksi.

Auton tavaratila yllätti koollaan. Nelihenkisen aktiiviperheen neljä golf-bagiä ja matkatavarat upposivat tavaratilaan ilman isompaa säätöä. Myös matkustamon etu- ja takapenkillä on mukavasti tilaa niin pituus- kuin korkeussuunnassakin.

Insignia Sports Tourer on hiljainen auto. Jopa yllättävän hiljainen hintaluokassaan.

Kokonaisuudessaan auto onkin loistava perheelliselle ja aktiiviharrastajalle. Insignia Sports Tourer on ominaisuuksiinsa nähden edullinen ja siksi varteenotettava vaihtoehto työsuhdeautoksi. Se täyttää ajettavuudeltaan ja ominaisuuksiltaan vaativankin tarpeet.

Koeajon perusteella emme enää ihmettele miksi Insignia on saanut paljon tunnustusta ja palkintoja.



Insignia on hyvä ajettava niin kaupungissa kuin moottoritiellä. (Kuva: Timo Eskeli)
Farmaria on odotettu mielenkiinnolla. (Kuva: Timo Eskeli)
Tavaratila on hulppea ja helposti lastattava. (Kuva: Timo Eskeli)
Huomaa valot, jotka paljastuvat luukun alta. (Kuva: Timo Eskeli)
Tyyliä ja arvokkuutta. (Kuva: Timo Eskeli)
Autonn varustetaso on hintaluokassaan erinomainen. (Kuva: Timo Eskeli)
Keskikonsoli on esimerkillisen selkeä. (Kuva: Timo Eskeli)
Turbo tuo tarvittavan lisätehon pieneen moottorin. (Kuva: Timo Eskeli)
Tekniset tiedot
Merkki ja malli:
Opel Insignia Sports Tourer
Autoluokka:
Normaalit perheautot
Uusi / Käytetty:
Uusi
Hinta:
alk 34727 euroa
Polttoaine:
Bensiini
Päästöarvo:
186 g/km
Kulutus (yhd.):
7,9 l/100 km
Vaihteisto:
Manuaali
Vetotapa:
Etuveto
Moottorin tilavuus:
1,6 l
Teho hv, kW:
180, 132
Kiihtyvyys 0-100 km/h:
8,9 s
Vääntö:
266 Nm
Huippunopeus:
225 km/t
Arvostelu
Ajettavuus ja hallittavuus
Taloudellisuus ja ekologisuus
Suorituskyky
Design
Varustetaso
Yhteenveto
Kokonaisarvosana
Lukijoiden kommentit koeajosta (0 viestiä):
Koeajosta ei yhtään kommenttia
Mainos